Tietoa meistä sanoin ja kuvin

Toiminnallemme tärkeitä periaatteita ovat yhdessä tekemisen ilo, kestävät valinnat ja avoimuus. Toiminta-alueemme on Kokemäki ja sen lähikunnat. 

Kokoonnumme kunkin kuukauden ensimmäisenä torstaina klo 18-20 Kokemäen Vanhassa Juustolassa osoitteessa Siltakatu 1b. Neulekahvilatoiminnan ohessa vietämme marttailtaa jonkin teeman puitteissa tai vain seurustelemme. Lisäksi teemme retkiä ja järjestämme tapahtumia, joista tiedotamme erikseen.

Toiminta on mahdollisimman avointa. Kaikille annetaan mahdollisuus toimia ja olla mukana.Toiminnan perusta on jäsenissä ja toimintaryhmissä, joita voidaan perustaa pysyvästi tai tiettyä tapahtumaa varten. Yhdistyksen toiminnan kehittämisen tavoitteena on innostava ja kiinnostava marttatoiminta, johon halutaan tulla ja jossa halutaan olla mukana.

Marttaillassa 5.3.2026 laskettiin pääsiäisen ongintapalkintoja ja pidettiin yhdistyksen kevätkokous

Vietimme 8.1.2026 Marttailtaa Juustolassa. Moctaileja, sämpylöitä, keskustelua tulevasta toiminnasta ja tutustumista uuteen hallitukseen ja uusiin jäseniin.

Joulujuhla vietettiin Juustolassa 11.12. 2025. Puuroa, rusinasoppaa, glögiä, kahvia ja torttuja sekä pieniä joululahjoja pukin pussiin. Yhdessäolosa ja muisteluita. Kokemäen Kirkkoherra Petri Laine laulatti kitaran säestyksellä.

Joulumyyjäiset pidettiin Kokemäen Liikekeskuksessa 4.11.2025 Arpajaiset sekä myytäviä tuotteita. Erityisesti arvat kävivät hyvin kaupaksi. Paljon oli väkeä Liikekeskuksen joulunavajaisten ansiosta.